Heippa!
Tästä se alkaa. Oon jo pidemmän aikaa miettiny oman blogin aloittamista, mutta toisinaan hieman laiskahkona ihmisenä (hyvin harvoin siis ;) ) en aiemmin ollut saanut motivoitua itseäni tähän. Yleensä kun on sellainen tunne päällä, ettei tiedä mistä asiasta pitäisi aloittaa ja joka puolella olis jotain tehtävää. Omassa elämässäni on aika yleinen vieras siis tuo hallittu kaaos. Mutta se ei haittaa, oon saanut totutella elämään sen kanssa reilut 23 vuotta, joten en varmaan ilman sitä osaisi olla :) Olisihan se varmaan siistiä, jos vuodet elämässä menisi mutkitta eteen päin melkeimpä samaa rataa. Vai kyllästyisikö siihen miten nopeasti?
Oma elämäni koostuu parisuhteesta, lapsesta, ja lemmikeistä. Tasapainottelusta töiden ja töiden puutteen kanssa. Mukavista asioista, tulevaisuuden pienistä suunnitelmista ja sopivassa määrin haaveilusta. Kaikista noista asioista ja muustakin tulen vielä tarkemmin kertomaan ajallaan. Lähellä sydäntäni ovat mm. eläimet, matkailu, ruoka, sisustaminen, perhe.. Pidän omasta tyylistäni, joskin se ei ole mistään muotilehden sivuilta napattu. En tosiaan haluaisi olla kenenkään toisen henkilön kopio, joten arvostan todella paljon uskallusta olla oma itsensä. Pyrin nauttimaan elämästä mahdollisemman paljon :)
Palailen myöhemmin, ehkä vähän fiksumpien juttujen muodossa.. Yllättävän vaativaa tämän ekan postauksen naputteleminen. Mutta tästä se lähtee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti